Kuka on Saara?
Olen 50-vuotias vantaalainen, ja myönnän, että yhteiskuntavaikuttamiseen olen herännyt vasta viime vuosina. Olen syntynyt ja kasvanut Länsi-Vantaalla, ja koko elämäni on kulunut täällä. Samana vuonna, kun kirjoitin ylioppilaaksi, aloitin yrittäjänä R-kioskilla Vantaanpuistossa. Reilut kymmenen vuotta toimin kioskityrittäjänä, ollen paikalla vaihtelevasti. Ruuhkavuosina perheeseemme syntyi kaksi lasta, ja itse opiskelin ravintola-alaa. Pikkuhiljaa siirryin kokonaan esimiestehtäviin ravintola-alalla.
Olen aina halunnut puolustaa heikommassa asemassa olevia, ja siksi minuun on usein käännytty erilaisissa työ- ja opiskeluelämän kysymyksissä. Usein pyydettiin, että "voisitko hoitaa tämän?", ja tietysti hoidin. Tämä viekin minut lopulta luottamusmiespallille, jossa nykyisin edustan noin 800 esimiestä ympäri Suomea.
Ammattiosasto ja liitto ovat olleet minulle luonnollisia paikkoja oppia vaikuttamistyön perusteet, ja nyt tunnen olevani valmis palvelemaan kuntalaisia kaupungin yhteisessä päätöksenteossa.

